Ukko-Pekka vei oikoradan museoaikaan !

[Etusivulle]   [Artikkelit]    [Kuvastot]   [Linkit]  


Helsingin Sanomat KOTIMAA  17.06.2007

 
Hannele Tulonen, HELSINGIN SANOMAT

Puuvaunut keinuivat höyryn voimalla Helsingistä Heinolaan

   Oikorata Helsingistä Lahteen avattiin lauantaina museojunaliikenteelle, kun Ukko-Pekka -höyryveturi porhalsi Mäntsälän kautta Mytäjäisten vanhalle varikkoalueelle ja piipahti vielä Heinolassakin. Junan kolme puuvaunua olivat tupaten täynnä. Retken järjesti Lahden rautatieharrastajien Topparoikka -yhdistys.

  Muhkeita savupilviä tuprutteleva junavanhus oli lähes pelottava ilmestys. Parivuotias Anna Luostarinen pillahti itkuun Keravalla kiivetessään isänsä kanssa junaan. Keinuvissa vaunuissa pikkuväki rauhoittui, kun valkoiset kattolamput heiluivat puolelta toiselle. Mäntsäläläisiä kertyi asemalleen kansanjuhlaksi asti tervehtimään pysähtyvää junaa. Aurinko melkein pimeni veturin puuskuttaessa pilviä kirkkaalle taivaalle.

  Seija ja Timo Böckerman herkistelivät muistojaan 1960-ja -7o-luvuilta. Molemmat kulkivat silloin puuvaunuissa työmatkoja Korsosta Helsinkiin marjapussia pelaten. Työmatkalaisista muodostui ystäväpiirejä, ja jokaisella oli junassa oma nimikkopaikka.

  Mäntsälästä kyytiin nousi rintamaveteraaneja ja naisjaoston jäseniä. Rintamamiesten keski-ikä on noussut 86:een, ja nyt yhdistys aiotaan lopettaa, kertoi naisjaoston veturi Rauha Mattila, 82, joka liikkuu päivittäin omalla autolla. Juuri tuli 60 vuotta täyteen kuskina. Junaa hän on käyttänyt sota-aikana lähtiessään vaikkapa Keravalle salatansseihin.

  Mattila pahoitteli, että kaikki yhteiset menot jäävät, kun yhdistystoiminta lakkaa. Edes uimaan eivät veteraanit Mäntsälässä pääse, koska siellä ei ole uimahallia.


  Lahdessa juna pysähtyi mennen tullen pitemmäksi aikaa, jotta halukkailla oli aikaa tutustua varikon ohjelmaan. Torvisoittokunnan säestäessä saattoi vilkaista lahtelaisten silmäterää, yhdessä kunnostettua  Risto höyryveturia.

  Varikkoalueen vesitornissa  yhdistyksen tiloihin oli järjestetty näyttelyitä. Pihalla mennyttä maailmaa esiteltiin vanhojen automobiilien, moottoripyörien ja junanvaunujen, elokuvien sekä pärekoneen avulla.

  Juhlapuheessaan Topparoikan Markku Meriluoto toivoi kaupungin kehittävän raideliikennettä seutuyhteistyön turvin, "jo yksin ilmastonmuutoksen takia". Heinolan ja Loviisan radat tulisi kunnostaa ja siirtää kuljetuksia  raiteille.

  Heinolasta rataa tulisi jatkaa  Mikkeliin ja lisätä Lahden seudulla taajamaliikennettä henkilöautoilun kustannuksella.

  Vanhasta varikkoalueesta tulisi topparoikkalaisten mielestä kunnostaa miljöötä kunnioittaen puistoalue, joka sisältäisi nykyajan virikkeitä ja yrityksiä.

  Junaharrastajat tenttasivat Ukko-Pekan nelihenkistä miehistöä. "Mikäs mötikkä tuossa veturin päällä on?" huomasi Jari Alanko kysyä. Apulämmittäjä Tatu-Pekka Paukkuselta vastasi, että se on generaattori, joka tuottaa sähköä muun muassa vaunujen valaistukseen. Uuden kameransa kanssa Alanko kertoi villiintyneensä kuvaamaan junia, joille hän  menetti sydämensä jo lapsena.

  Helsingistä moottoritietä ju nan rinnalla ajanut Petri Kollanus sai tietää, että vesikattilassa lämpötila on noin 260 astetta. Lahteen mennessä vettä oli kulunut jo 11 kuutiota ja sitä piti lisätä kattilaan.

Helsingin Sanomat

Ukko-Pekka Lahden asemalla
Kuva Lahden asemalta Kai Vehmersalo

• TIETOKULMA

Kaksi Ukko-Pekkaa jäljellä
  • Raskas pikajunaveturi Hr1 eli Ukko-Pekka oli Suomen voimakkain henkilöliikenteen höyryveturi.
  • Tyyppiä rakennettiin kaikkiaan 22 kappaletta Lokomon ja Tampellan konepajoilla 1939-1957.
  • Ukko-Pekka oli pikajunien tärkeintä vetokalustoa vuoteen 1963, jolloin dieselveturit alkoivat olla enemmistönä.
  • Viimeiset Ukko-Pekat liikennöivät Itä-Suomessa 1970-luvun puolivälissä.
  • Vetureista kaksi on säilynyt ajokunnossa. Hr1 1021 on VR:n  hallussa, ja Hr1 1009:n omistaa englantilainen Nigel Sill. Hän  kunnostutti 1948 rakennetun veturin 1990-luvulla.
  • Sill osti myös kolme vanhaa puuvaunua. Ne korjattiin Englannissa ja palautettiin Suomeen hiukan Orient Express -tyyliin sisutettuina 1996.
  • Höyryveturimatkat 1009 Oy järjestää tilausmatkoja veturin ja vaunujen kanssa. Vaunuja voi myös vuokrata kokouskäyttöön Pasilan ratapihalla.
  • Puuvaunujen kanssa veturin sallittu ajonopeus on 80 km/t, keskinopeudeksi tulee yleensää 55-60 km/t.
  • Vaunuihin mahtuu 170 matkustajaa.

Tämä kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa 17.06.2007

Ukko-Pekka oikoradalla 16.6.2007

Ukko-Pekka höyryveturi vei oikoradan museoaikaan. Ensimmäinen höyryjuna-ajelu oikoradalla tehtiin 16.6.2007. Juna saapui Helsingistä Lahden Mytäjäisiin Topparoikka ry:n Rautatiepäiville ja jatkoi Lahden aseman kautta Heinolaan sekä iltapäivällä takaisin Helsinkiin. Junan kaikki istumapaikat oli myyty ennakkoon.

Painamalla tästä pääset selaamaan kuvia

Ukko-Pekka höyryveturi Lahden asemalla 16.6.2007

[20070616-Ukko-Pekka kuvasto]  [Etusivulle]  [Artikkelit]  [Linkit]  [Muut kuvastot]

Tätä sivua on viimeksi päivitetty 17.6.2007 8:20:53.