Ratahallinto maksoi VR:lle 1.2 miljoonaa junien myöhästelystä

Helsingin Sanomat   KOTIMAA 14.2.2006


[Etusivu]   [Artikkelit]   [Kuvastot]   [Linkit]

Korvauksia tuli laitevioista ja kiskojen murtumista, jotka sotkivat liikenteen

   Ratahallintokeskus maksoi viime vuonna VR Osakeyhtiölle noin 1,1 miljoonan euron korvaukset äkillisistä liikenne hairiöistä eli junien myöhästymisistä, jotka aiheutuivat ratatöistä tai ratalaitteiden vioista.

   Sanktiomaksut  perustuvat rautatielain mukaiseen rataverkon käyttösopimukseen, jonka ratoja hallinnoiva virasto on solminut VR:n kanssa.

Samana vuonna VR maksoi matkustajilleen 65390 euron korvaukset vahingoista, jotka aiheutuivat junien myöhästelystä.

   Summa on kymmenisen prosenttia suurempi kuin edellisenä vuonna, ja rahaa sai 1447 asiakasta. Myöhästymisestä on synnyttävä matkustajille konkreettista vahinkoa; pelkkää aikataulun pettämistä ei VR suostu korvaamaan.

  Tämäkin korvaus perustuu lakiin, ja asiasta kertoi maanantaina sanomalehti Keskisuomalainen.

   Ratahallinnon VR:lle maksamat sanktiot olivat suunnilleen samaa tasoa kuin edellisinäkin  vuosina. Yhtiö saa näin takaisin kolme neljä prosenttia vuosittaisista ratamaksuistaan, joita se maksaa korvaukseksi kiskojen käytöstä.

   Ratahallinnon "sopimussakkojen" taustalla ovat tavallisimmin liikenteenohjaus- ja sähkölaitteiden häiriöt, jotka sotkevat junaliikennettä.

   Lisäksi korvauksia on maksettu muun muassa kiskovaurioista, jotka ovat sekoittaneet VR:n aikataulut. Näin kävi esimerkiksi viime vuonna Tampereen ja Jyväskylän välisellä rataosalla, jolle tuli kiskomurtumien vuoksi 20 kilometrin matkalle ylimääräinen 50 km/h -nopeusrajoitus.


 Ratahallinto on sitoutunut tarjoamaan junayhtiölle tietyn tasoiset väylät ja palvelut. Osapuolet sopivat jo ennakkoon ratatöistä johtuvista liikennerajoituksista, mutta töiden ja laitevikojen aiheuttamat äkilliset häiriöt ratahallinto korvaa VR:lle.

  Ratahallinto taas on sopinut urakoitsijoidensa kanssa siitä, että ne korvaavat keskukselle häiriöt, jotka johtuvat niiden toiminnasta.

  Sanktiomaksujen tarkoituksena on kannustaa osapuolia pitämään radat mahdollisimman hyvässä kunnossa.


  Paavo Tukkimäki


HELSINGIN SANOMAT

Oikoradalle tulossa 23 taajamavuoroa vuorokaudessa 

Vain aamu- ja iltaruuhkassa tunnin vuoroväli


   Keravan-Lahden oikoradalla kulkee ensi syyskuusta lähtien 23 taajamavuoroa vuorokaudessa eli 11 junaa toiseen suuntaan ja 12 toiseen.

   Aamuruuhkassa vuoroväli on tunti kello kuudesta yhdeksään. Sen jälkeen tahti harvenee, kunnes iltapäiväruuhkassa taas liikkuu juna tunnissa kumpaankin suuntaan.

 Aamuliikenteen aikataulut sovitellaan niin, että Helsinkiin pääsee töihin seitsemäksi, kahdeksaksi ja yhdeksäksi.

   Päivän päätteeksi ei taajamaliikenne jatku kovin myöhään, sillä 11-12 junasta suuntaansa ei riitä kovin paljon jaettavaa illan tunneille.

   Oikoradan taajamajunien aikataulut onkin sovitettu ennen muuta työmatkalaisille.

  Kaavailut ovat vielä osin alustavia, sillä VR on luvannut tiedottaa uusista aikatauluista ja matkalippujen hinnoista maalis-huhtikuussa, kun lopulliset suunnitelmat valmistuvat.   Säännöllinen aikataulunmukainen junaliikenne oikoradalla alkaa 3. syyskuuta.

  VR-Yhtymä sekä liikenne- ja viestintäministeriö ovat jo aiemmin sopineet, että ministeriö ostaa oikoradan kannattamattomia junavuoroja tänä vuonna miljoonalla eurolla.

   Ensi vuonna summa kolminkertaistuu, kun liikenne pyörii koko vuoden.

   Ostorahat riittävät 23 taajaamajunavuoroon vuorokaudessa. Junat palvelevat etenkin Mäntsälää ja Haarajokea, joissa oikoradan kaukojunat eivät pysähdy.

   Oikorataa Lahden kautta kulkee syyskuussa myös yhteensä 31 Intercity- ja Pendolinovuoroa päivittäin, mutta niiden viimeinen pysäkki etelässä ennen Lahtea ja ensimmäinen sen jälkeen on Vantaan Tikkurila pääradan varressa.

  VR käyttää oikoradan liikenteessä uusia punavaaleita Sm4-kaupunkijunia, joiden nopeus on 160 km/h. Sen hitaampaa matkustajaliikennettä ei uudelle rataosalle päästetä.

  Paavo Tukkimäki
 


HELSINGIN SANOMAT


[Etusivu]   [Artikkelit]   [Kuvastot]   [Linkit]

Nämä kirjoitukset on julkaistu  Helsingin Sanomat -lehdessä 14.02.2006