SUOMEN KUVALEHTI  35/2006  1.9.2006


[Etusivu]    [Artikkelit]    [Kuvastot]    [Linkit]

"Kohta se tulee"

Petri Pöntinen, Suomen Kuvalehti

Suomen nopein junarata, Lahden oikorata, herättää innostusta, hämmennystä ja pelkoa. Joukko ihmisiä kiskojen varressa kertoo miksi

Kuka on tuo pellavahuivinen eukko tuohikontteineen uutuuttaan kiiltävällä Mäntsälän asemalla? Entä tuo huopahattuinen ukko kurkkimassa laiturin reunalla? Mies: "Tuoko se on?" Nainen: "Tämä sitten on se rautatie!" Mies: "Yhtä tasaista taivalta, liekö mäkiä ollenkaan." Nainen: "Tuosta se sitten menee!"

  Mäntsälän teatterin näyttelijät Katri Hämäläinen ja Mikko Rahtola esittävät otteita Juhani Ahon klassikkotekstistä Rautatie. He ovat pukeutuneet näytelmän Liisaksi ja Matiksi, takametsien asukkaiksi, jotka lähtevät katsomaan kiskoilla kulkevaa rautahevosta.

   Liisa ja Matti ovat uteliaita mutta myös pelokkaita oudon edessä. Rautatien ensi-ilta on seurojentalolla Mäntsälässä sunnuntaina 3. syyskuuta, samana päivänä, jolloin paikallisjuna Z saapuu ensi kertaa asemalaiturille.

Pendolinot ajavat 220 km/h

"Tuosta se alkaa."  Veturi puskee pikajunan sinisiä vaunuja kohti Keravaa. Ohjaamossa veturinkuljettaja Jukka Lindholm viittoilee etelään. Pääradan yli kaartuu jättiläismäinen betonikouru, Kytömaan silta. Tässä on oikoradan alkupiste.

  Hyvinkääläinen Lindholm on niitä harvoja, jotka ovat päässeet testaamaan Keravan ja Lahden välisen oikoradan. Hän on ajanut sen 25 kertaa edestakaisin.
  "Ei mikään tylsä rata, ei ollenkaan."  


Tältä se näyttää täydessä vauhdissa:
  - ala- ja ylämäkiä
  - kurveja ja kallioleikkauksia
  - moottoritietä ja huoltoasemia
  - seisakkeita ja siltoja.

  Oikorata on rataverkoston uusi suoni, 63 kilometriä iskemätöntä rataa, jonka pulssin tuntevat niin kajaanilaiset, mäntsäläläiset kuin pietarilaiset. Nyt kaikki uusitaan: aikataulut, matkustusajat ja junavuorot.

      Pendolinot ajavat oikoradalla ennätysnopeutta, 220 kilometriä tunnissa. Testiajossa Lindholm on säätänyt nopeuden 242 kilometriin.

  "Silloin tuntui, että mennään kovaa." Hän on Suomen nopein mies kiskoilla.

Elokuun viisto valo värjää Kytömaan sillan. Mies valkoisessa suojakypärässä taiteilee tuliterällä raiteella. "Hyvä lopputulos", siltainsinööri Risto Kanervo sanoo. "Sitä katsoo mielellään, melkein tähän kiintyy."  Oikoradan pisimmän sillan päihin on ikuistettu ensimmäiset graffitit.

   "Harmittaa, kun on sotkettu paikkoja." YIT:n sillanrakennusyksikön päällikkö on ollut rakentamassa sataa siltaa. Kytömaa on ollut yksi erikoisimmista ja vaativimmista. Se kaartaa poikkeuksellisen jyrkästi pääradan ja oikoradan risteykseen.  Tähän ränniin veturinkuljettaja Lindholm ajaa 160 kilometrin vauhdilla.

   "Betonikouru sallii junan kovan nopeuden. Samalla se ratkaisi alueen meluongelman", Kanervo selittää.
  Siltajärkäle kuvaa radan perusajatusta: suuria nopeuksia, suuria aikasäästöjä.

  Kun edellinen merkittävä oikorata tehtiin Jyväskylästä Jämsään 1977, rata rakennettiin 120-140 kilometrin nopeuksille.


Lahden oikoradalla voi ajaa pienin muutoksin 300 kilometriä tunnissa. Se on ensimmäinen valmis pätkä idän pikajunalle, joka suhahtaa jonain päivänä Helsingistä Pietariin kolmessa tunnissa.

  Oikorata on jo mitoitettu luotijunille.

Maata siirrettiin miljoonia kuutioita, raidesepeliä ajettiin 13000 rekka- autokuormaa.

  Kytömaa oli "kahden vuoden keikka", elokuusta 2003 elokuuhun 2005. "Sillanrakentajat ovat erikoismiehiä", Kanervo sanoo. "Arto Paasilinnan siltainsinööri Jaatisen perillisiä, kulkureita, jotka vaihtavat työmaalta toiselle."

  Kytömaan siltaan piilotettiin 200 tonnia jänneterästä ja noo tonnia rautaa, betonia valettiin 10000 kuutiota. Pisin valu
kesti kolme vuorokautta yhteen putkeen; osa miehistä oli vuorossa, osa nukkui.

  Raainta työ oli talvella, kun rauta ja viima kylmäsivät avoimella sillankannella. Vielä tiukemmalla olivat reilut sata vuotta sitten ne radanrakentajat, jotka kaivoivat ja pölkyttivät ensimmäistä ratayhteyttä Helsingistä Pietariin. Nälkä kiemurteli suolissa, savi oli tiukassa pelloilla.

  Nykyiseen Lahteen, silloiseen emäpitäjä Hollolaan, jäi pahimpana vuonna 1868 rakentajilta 400 orpolasta.

  Kanervo on rautatieläisen poika Valtimosta, Pohjois-Karjalasta. Hänen ajatuksensa ovat jo Hakamäentiessä Helsingissä. "Se on seuraava elämää suurempi siltahanke."

Suomen Kuvalehti

Oikoradan avajaiset pidettiin 1.9.2006  ja liikenne alkoi 3.9.2006

Lahden oikorata on rataverkoston uusi suoni

  Petri Pöntinen, Suomen Kuvalehti


   Pendolino kiihdyttää Keravan Kytömaalta täyteen vauhtiin. Kolmessa minuutissa ohi vilahtaa ensimmäinen uusi asema, Haarajoki. Sen ympärille levittäytyy järvenpääläinen nukkumalähiö.

  Matka jatkuu peltojen halki Pukinkallion kallioleikkauksille. Jos katseen pitää Ohkolanjoen sillalla jokilaaksossa, saattaa nähdä vilauksen Sandbergin pelloista, perhosparatiisista.

  Kulottuneen heinän seassa kulkee viikatemies. "Meillä on täällä joka kesä nudistien niittotalkoot, ne ovat hyvin suositut."  Olli Elo, Mäntsälän luonnonsuojelu- yhdistyksen puheenjohtaja, katsoo peltojen takana pilkottavaa sepelipenkkaa.

  Yhdistys vastusti aikanaan oikorataa.   Radasta laadittiin useita linjaus- vaihtoehtoja, osa niistä olisi puhkottu neitseelliseen maastoon. Toteutunut linjaus kulkee moottoritien kainalossa.

   Eräs asukas yritti pysäyttää oikoradan liito-oravalla. Kun asiaa selvitettiin, löytyi yksi kolopuu, jossa ei ollut havaittu vuosiin elämää. Kolopuu säästyi, samoin oikorata.

   Elo on kartoittanut Mäntsälän liito-oravat. "On äärimmäisen törkeää ja itsekästä ajaa omaa etua uhanalaisen lajin avulla."

   Elo on huolissaan, miten eläimet selviävät moottoritien ja oikoradan puristuksessa. Moottoritien aidat ovat paikoin huonossa kunnossa, pitkäjalkaiset sarvipäät juoksevat rytisten läpi.

   "Mitä tapahtuu, kun Pendolino törmää 220 kilometrin nopeudella hirveen? Korpit saavat paljon lämmintä jauhelihaa."

  Innokas perhoskartoittaja miettii, millaisen äänisaasteen nopea juna levittää Sandbergin pelloille. Hän on jo tottunut moottoritien tasaiseen hurinaan.

   "Tuskin koskaan käytän oikorataa", Elo sanoo. "Ellen sitten kokeilumielessä."

Oikoradan avajaiset pidettiin 1.9.2006  ja liikenne alkoi 3.9.2006

Pendolino suhahtaa suurten sorakuoppien halki Mäntsälän Ohkolassa. Jos junanikkunan voisi avata, kuulisi miten crossipyörät kimittävät ja hiekkarekat jylisevät tauotta. Montuille johtavalla sillalla mies nojaa kaiteeseen viininpunaisessa liivissä.

  Moottoritien ja oikoradan erottaa toisistaan kapea kannas.

  "Olen kotoisin Lieksan Vuonislahdesta kalastajaperheestä. On vaikea tottua tällaiseen metakkaan."

  Raimo Turunen on Sukulan Linjan entinen toimitusjohtaja, Mäntsälän maanviljelijöitä. Suku omistaa 200 hehtaaria maata eri puolella kuntaa. Sen jälkeen kun hän tuli taloon Niilo Sukulan vävyksi 1963, suvun peltoja ja metsiä on pirstottu moottoritiellä, useilla kaasuputkilla ja viimeksi junanradalla.

   "Seuraavaksi vedetään 48 metriä leveä sähkölinja."

  Turusen pojat pyörittävät bussifirmaa. Oikorata on pakottanut saneeraamaan yritystä. Kuinka moni siirtyy bussista junaan, on vielä arvoitus. Vanhan isännän kasvot kurtistuvat, kun hän kertoo kunnan mainostavan oikorataa 30000 eurolla. Kampanjaan palaa heidänkin  verorahojaan.

   "Kunta on luonut mielikuvaa, että ennen junaa Mäntsälästä ei ole päässyt mihinkään. Täältä on 74 edestakaista bussivuoroa Helsinkiin."

  Turunen myöntää, että kiskot voivat olla tulevaisuudessa mahdollisuus myös kumipyöräyritykselle. Rautateitä avataan kilpailulle, ensiksi vuorossa on tavaraliikenne.

   "Tiedä vaikka kansainväliset bussifirmat ajaisivat joku päivä Lahden oikoradalla."

  Hän lupaa, että aikoo sitä ennen testata radan. Edellisen kerran hän on astunut junaan juhannuksena 1961.  "Riiasin silloin tyttöystävää Joensuussa."


Suomen Kuvalehti

Ohkolan sorakuopilta Pendolino porhaltaa suomaisemaan. Upottaville soille ja savipelloille on juntattu 750000 teräsbetonipaalua, keskimäärin 10000 jokaista kilometriä kohti.

  Kohta Mäntsälän asema vilahtaa ikkunassa. Tänne veturinkuljettaja Jukka Lindholm ajaa Keravalta Kytömaan sillalta yhdeksässä minuutissa.

  Ja tuossa näyttelijä Katri Hämäläinen istua heiluu asemalaiturin penkillä ja pälpättää hysteerisesti. Vastanäyttelijä Mikko Rahtola ravaa laituria edestakaisin.

  Missä se juna oikein viipyy?

   Outo on rautatie myös tämän päivän mäntsäläläisille.  "Lapsille ja nuorille on pidetty tilaisuuksia, joissa on varoitettu junien vauhdeista ja ratojen vaaroista", Rahtola kertoo.

   Hän muutti asunnon perässä Mäntsälään keväällä 2001, pari viikkoa ennen ratapäätöstä. Puutarhaliiton luomuneuvoja on niitä reilu kolmikymppisiä perheenisiä, joita kunta yrittää houkutella maalaismaiseen miljööseen.

   "Oikorata kutistaa etäisyyksiä, yhdistää Helsinkiin", Rahtola kehuu.

   Uutuuteen sekoittuu myös hämmennystä. Rata kulkee pääosin Mäntsälän alueella, mutta junavuorot ovat mäntsäläläisille
harvassa: aamun ja illan ruuhkissa kerran tunnissa, hiljaisina aikoina kerran kahdessa tunnissa. Pendolinot ja Intercityt eivät pysähdy tänne lainkaan.

   Hämäläinen on palannut avomiehensä ja koiransa kanssa kotiseudulleen, työ kuljettaa toimittaja-opettajaa pääkaupunkiin.  "Vuorot ovat syvältä", hän puuskahtaa.

 "Aikaisin aamulla tai myöhään illalla ei pääse järkevästi junalla vuorotyöhön." Juhani Ahon klassikkoteksti puhuttelee
edelleen mäntsäläläisiä.

   "Vaikka aika muuttuu, ihmiset eivät muutu", Katri Hämäläinen sanoo. Juna kulkee tovin vanhan Helsingin tien ja moottoritien välissä. Orimattilan rajalla rata kaartuu luoteeseen.

Pendelöijät vaativat 40 minuutin liikemiesvuoroa

  Petri Pöntinen, Suomen Kuvalehti

   Luhdanmäen kalliolla kolme hahmoa tähyää kamerat käsissä pitkälle sillalle.

   "Olen ollut oikoradan varressa jo satakunta kertaa", Jaakko Tuominen laskee. Tuominen, Janne Ridanpää ja Hanne Helminen ovat junabongareita, lahtelaisia rautatieharrastajia. He ovat dokumentoineet oikoradan rakennustöitä ja junien testiajoja. Tuominen katsoo ruutuvihkosta, että ensimmäinen Pendolino tallentui digikameraan 26. kesäkuuta kello 19.56. Junaa ajoi veturinkuljettaja Lindholm.

   Rautatieharrastajat ovat kasanneet viidessä vuodessa verkkoon 27000 kuvan arkiston Suomen rautateistä.
  He tekevät kuvausretkiä vanhoilla dieselvetureilla, kolkuttelevat museorautateillä unohdettujen asemien ohi. Oikorata ja Pendolino ovat harrastajille signaali siitä, että rataosuuksia ja asemia ei vain suljeta.

Kiskoilla on yhä tulevaisuus

   "Haluan kuvata junia oikoradan maisemassa, nitoa ne osaksi tätä aikaa", Ridanpää sanoo.

   Helminen opiskelee arkkitehtuuria ja harrastaa valokuvausta. Hän palaa aina uudestaan Luhdanmäen jylhälle sillalle.    "Silta on niin massiivinen, niin ihana. Se on jättiläinen luonnossa!"

Luhdanmäen sillan alla mies nappaa maasta metallimötikänja katsoo sitä tarkkaan. "Tämä on meidän puutarhaletkumme hana."

   Lahtelaiset Pirkko ja Eero Volanen olivat viisi vuotta sitten omakotitalon omistajia Orimattilan Luhtikylässä. Keittiön ikkunasta saattoi tarkkailla hirven, peuran, jäniksen ja saukon liikkeitä rantaniityillä.

"Tuntui kuin olisimme asuneet kesämökin rauhassa", Eero Volanen sanoo.

  Perhe oli muuttanut lahtelaisesta kerrostalosta sadan neliön omakotitaloon jouluna 1984. He saivat kuulla oikoradasta syksyllä 1991, kun Savonrataa suunniteltiin Järvenpäästä Lahden kautta Mikkeliin. Rata typistyi Keravalta Lahteen, ja sen lopullinen linjaus varmistui keväällä 1995.

Suomen Kuvalehti

  Alkoi odotus, epätietoisuus tulevasta. "Meille sanottiin alussa, että remontoikaa vaan, tuskin sitä rataa koskaan tulee", Pirkko Volanen muistelee.

   Oikoratahanke oli hautautumassa, kun se sai erillisrahoituksen keväällä 2001. Juhlapuheissa kehuttiin nopeutuvaayhteyttä Pietariin, mutta ratkaisu oli raakaa liikennepolitiikkaa. Kun Lipposen toinen hallitus oli siunannut Turun ja Helsingin välisen moottoritien rahoituksen, se näytti tasapuolisuuden nimissä vihreää valoa oikoradalle.

  Volaset olivat jättäneet takkahuoneremontin tekemättä. Maanmittausinsinööri ja kunnan luotetut miehet ilmestyivät pihaan elokuussa 2002. "Neuvoteltavaa ei ollut", Pirkko Volanen sanoo. "Heillä oli summa valmiina. Se oli se raha, piste."

   Oikoradan alta pakkolunastettiin 27 taloa. Työmiehet ja koneet tulivat Volasten tontille lokakuussa 2002. Kalliota räjäytettiin, paaluja juntattiin.

   "Meillä oli pahvit ikkunoissa, asuimme siinä jyskeessä."

   Nyt jäljellä ovat enää muistot. Pirkko Volanen näyttää, että tuossa, valtavan siltapilarin kohdalla oli talon pääty.

  "Toivoimme salaa, että Ratahallintokeskus olisi lähettänyt meille vip-liput juhlajunaan."

Pendolino puskee kallioleikkausten lomitse Hollolan Hakosiltaan. Täällä veturinkuljettaja Jukka Lindholm laskee nopeuden 200 kilometriin. Hän tuntee istuimessaan, että meno ei ole enää yhtä tasaista ja jouhevaa kuin aiemmin.

   Hakosillan risteyksessä uusi rata yhtyy vanhaan Lahden rataan. Uusi rataosuus, 63 kilometriä, on taittunut 20 minuutissa.

   Mies laukku olalla vilkuilee malttamattomana oikoradan kiskoille. "Kai Vehmersalo, sanovat Wäiskiksi", hän esittäytyy.

  Vehmersalo näyttää valtion virkamieheltä, ja se hän on, tullihallituksen ylitarkastaja. Wäiski on pendelöijä, kuten 3 500 muutakin Lahden seudun asukasta, jotka käyvät pääkaupunkiseudulla töissä. 

Oikorata lyhentää päivittäistä työmatkaa enimmillään tunnin. Se tekee kuukaudessa lähes kolme vapaapäivää, vuodessa kuukauden ja kymmenessä vuodessa lähes vuoden säästynyttä aikaa.

   "Ne ovat mielenkiintoisia laskelmia."

  Silti valtion virkamiestä kiukuttaa. Valtionyhtiö VR karsii työmatkalaisten etuuksia, määrää Pendolinoon kolmen euron ylimääräisen maksun ja venyttää luvattua 44 minuutin matkustusaikaa neljällä minuutilla.

   "Siinä on jo kymmenen prosentin valhe!"

  Diplomi-insinööri on käyttänyt laskukonetta: kun viiden kimppaporukka ostaa 30000 euron dieselkäyttöisen tila-auton ja maksaa viisi euroa suuntaan työmatkasta, se tulee huomattavaksi halvemmaksi kuin juna. Hän ihmettelee, miksi VR ei houkuttele autoilijoita junaan.

   "Puoleen hintaan kolmen kuukauden lippu ja 40 minuutin liikemiesyhteys aamuin illoin. Se on tarjous, josta autoilija ei
voi kieltäytyä."

  Junapendelöijät ovat yhdistäneet voimansa Oiko ry:ssä. Yhdistys on yrittänyt vaikuttaa oikoradan junavuoroihin.

   "VR tekee, mitä sitä huvittaa. Oikoradan vaisu suosio voi olla sille ikävä yllätys."

Matin ja Liisan junamatka yli sata vuotta sitten päättyi lyhyeen. Höyryveturi vihelsi, puisessa vaunussa istui myös maailmaa nähnyt kiertolainen. Hän tarjosi Matille viinaa - sehän kelpasi.

  Juopunut Matti heitettiin junasta.

   Pian myös Lahden oikoradalla kantautuu jo ensimmäisen etelästä saapuvan junan sirinä. Juhlajunat kulkevat perjantaina
 l. syyskuuta; radanvarren ihmisille on jaettu ilmaislippua

- Jos uutukaisessa Z-junassa tapaa frakkiasuisen miehen kuohuviinilasi kädessä, ei kannata hätkähtää.  Wäiski on odottanut tätä hetkeä yli viisi vuotta.

Oikorata on helvetin hieno asia, sanoo Wäiski Vehmersalo


[Etusivu]    [Artikkelit]    [Kuvastot]    [Linkit]

Tämä sivu on julkaistu Suomen Kuvalehti  -lehdessä 1.9.2006.