Oikoradan työmatkoissa heti ongelmia


[Etusivu]   [Artikkelit]   [Kuvastot]   [Linkit]

Liikkumista helpottava älykortti aluksi vain hitaampiin juniin

Pasi Huuhtanen, ESS 17.5.2005

   Lahdesta Helsingissä työssä käyvien junamatka-aika uhkaa jäädä reilusti yli tunnin mittaiseksi myös oikoradan aikana.

   Välille kaavailtu älykortti on tulossa ainakin aluksi vain taajamajuniin. Nopeissa Pendolinoissa ja IC-junissa ei ole älykorttitekniikkaa, eikä sen saamisesta ole tietoa.

   Taajamajuniin älykortti on tulossa, joskaan se ei todennäköisesti ole käytössä silloin, kun oikorata aloittaa ensi vuoden syyskuussa.



   
Valtion teknisellä tutkimuskeskuksella tehdään parhaillaan Lahden seudun kuntien tilaamaa selvitystä älykortin käytöstä. Selvitys on rajattu niin, että kortin käyttöä nopeilla junilla ei edes tutkita. Rajaus on VTT:n erikoistutkija Marja Rosenbergin mielestä perusteltu.

  - Perussyy on älykorttitekniikan puuttuminen, mutta myös lipun hinnan pitäminen kohtuullisena puoltaa taajamajunaa. Eikä matkustusajan ero ole niin iso, Rosenberg toteaa.

Työmatkalainen on toista mieltä.

  - On käsittämätöntä, jos nopeimmat junat rajataan työmatkalaisille tarkoitetun kortin ulkopuolelle, Kai Vehmersalo, Oiko ry:n puheenjohtaja sanoo.


Pendolino lähdössä Helsingistä. Kuva Kai Vehmersalo

Huokutellakseen työmatkalaisia Lahden ja Helsingin välille VR:n on tarjottava riittävän tiheä ja hinnaltaan edullinen Pendolino- kyyti.

Etelä-Suomen Sanomat 17.05.2005

Etelä-Suomen Sanomat Netlari

Oikoradan työmatkalaiset jäämässä taajamajunien varaan

Nopeat junat vasta myöhemmin työmatkalippujen piiriin

   Työmatkaliikenne Lahden seudun ja pääkaupungin välillä on ainakin alkuvaiheessa jäämässä taajamajunien varaan. VR:n tämänhetkinen tekniikka ei mahdollista työmatkaliikenteeseen suunnitellun älykortin käyttöä.

   Työmatkalaisten kannalta ero on merkittävä, sillä taajamajuna käyttää Lahden-Helsingin väliin noin 20 minuuttia kauemmin suuntaansa. Työmatkaan kuluva aika olisi viikossa yli kolme tuntia enemmän kuin Pendolinoilla.

   Lahden seudulla ei kuitenkaan aiota jäädä taajamajunien varaan.

  - Tavoite on, että IC-junat ja Pendolinot otetaan älykortin piiriin niin pian kuin se on teknisesti mahdollista, Lahden kaupungin liikenneinsinööri Matti Hoikkanen sanoo.
Lahden seudun kunnat selvityttävät parhaillaan älykortin käyttöön liittyviä seikkoja. Tavoite on saada tietoa tulevan periaatepäätöksen pohjaksi. Teknisiä vaihtoehtoja on vielä useita.

  - Sellainen voisi olla esimerkiksi älykortti, jossa on VR:n tarra, joka oikeuttaa IC-junan tai Pendolinon käytön tiettynä aikana, Hoikkanen sanoo.
Junien työmatkakäyttäjien edustaja tyrmistyi ajatuksesta, että IC-junat ja Pendolinot jäisivät kortin ulkopuolelle.


  - Täysin älytön ajatus. Jos kortissa ovat mukana vain taajamajunat ja linja-autojen pian hitaiksi käyvät pikavuorot, ei koko ajatus toimi. Kortin piiriin on ehdottomasti saatava myös Pendolinot ja IC-junat, Helsingin työmatkalaisten yhdistyksen Oiko ry:n puheenjohtaja Kai Vehmersalo sanoo.

Bussi-ja junakortti yhteen

  
Älykortin ajatus on tehdä pääkaupunkiseudulla paljon liikkuvan matkustaminen mahdollisimman helpoksi. Samalla kortilla voisi maksaa matkan Lahden rautatie- tai linja-autoasemalle, matkan Helsinkiin sekä matkan Helsingissä bussilla, raitiovaunulla tai metrolla.

  Lahden seudun kuntien tilaamaa selvitystä tekee erikoistutkija Marja Rosenberg. Vaikka VR ei ole vielä älykorttiajassa, Rosenberg pitää järkevänä selvittää yhteisen kortin käyttöön liittyvät ongelmat, sillä ne on ratkaistava tulevaisuudessa.

  - Siihen suuntaan joukkoliikennettä on syytä kehittää. Yhteinen kortti ei varmaankaan ole käytössä silloin, kun oikorata avataan, mutta tulevaisuutta se on.

  VR on tiettävästi rakentamassa älykorttivalmiuden taajamajuniin lähivuosina. IC-junien ja Pendolinojen siirtymisestä siihen ei ole varmuutta.

  Pendolinon nopein matka-aika Helsinkiin tulee olemaan noin kolme varttia. Taajamajuna ajaa välin alustavien laskelmien mukaan nopeimmillaan hieman yli tunnissa.

Korvauksia YTV:lle

  Kun älykortti saadaan käyttöön liityntäliikenteessä ja Lahden-Helsingin välillä, Lahden seudun kunnat joutunevat maksamaan YTV:lle tukea.

  Tätä rahaa vastaan pääkaupunkiseudulla työssä käyvät saavat YTV:n, eli Helsingin pään matkustusvälineen lipun samaan hintaan kuin pääkaupunkilaiset. Menettely on jo käytössä noin 20 Uudenmaan kunnassa.

  Näiden kuntien maksama tuki vaihtelee 58 sentistä yli neljään euroon matkaa kohden. Summa matkaa kohden on sitä suurempi,mitä vähemmän käyttäjiä on.

  Esimerkiksi Karjalohjan kunnasta käyttäjiä oli viime vuonna vain 45 henkeä ja tukisumma haitarin yläpäästä. Lohjalta käyttäjiä oli paljon ja maksuosuus 1,55 euroa matkaa kohden.
Osuuksia maksavista kunnista tehtiin viime vuonna 1,2 miljoonaa matkaa. Maksuosuuksia kunnat maksoivat noin miljoona euroa. Palvelun käyttäjiä oli vajaat 35 000 henkeä, eli henkeä kohden matkoja tehtiin noin 35 kappaletta.

ESS, Pasi Huuhtanen
17.05.2005



Voit lähettää artikkelin kirjoittajalle Pasi Huuhtanen sähköpostina palautetta.

[Etusivu]   [Artikkelit]   [Kuvastot]   [Linkit]

Tämä artikkeli on ollut Etelä-Suomen Sanomissa 17.05.2005