Pian pääsee junalla yli kahtasataa Lahteen

Kerava-Lahti-oikorata työllistää selvästi enemmän kuin odotettiin
Kauppalehti 14.06.2004



Olli Herrala,
Kauppalehti


  Kerava-Lahti-oikoradalla ahertaa parhaillaan yli 700 työntekijää, ja urakka on valmis kahdessa vuodessa. Siitä tulee rata, jolla Pendolino kiitää yli kahtasataa Lahteen.

- Päällä on hektisin jakso, pitkälle syksyyn pitää kovaa kiirettä. Ratahallintokeskuksen (RHK) projektia vetävä Juha Kansonen kertoo siltatyömaalla Mäntsälässä.

- Kun työt alkoivat syksyllä 2002, laskettiin radan työllistäväksi vaikutukseksi 3500 miestyövuotta. Nyt näyttää siltä, että se on selvästi suurempi eli 5000 miestyövuotta, Kansonen laskee. Dumppereita ja maansiirtoautoja kulkee työmailla yli sata, ja kaivinkoneitakin on yli 70.

Oikorata tietää työtä kymmenille kuljetusyrittäjille, sillä radan alta murskataan 5,5 miljoonaa tonnia kalliota. Viimeinen maarakennusurakka on juuri aloitettu, ja työt ovat käynnissä koko 63 kilometrin ratalinjalla. Päällysrakennetyöt alkavat vähitellen.

- Raidesepelin ajo alkaa pian, ja sitä ajetaan puoli miljoonaa tonnia. Se ei ole ihan vähän, kun yksi kuorma on 40 tonnia, sanoo Kansonen.

Pitkät kiskot

Kiskoa aletaan työntää syyskuussa. Thysseniltä tilatut kiskot on valssattu 120-metrisiksi eli yli kaksi kertaa tavanomaista pidemmiksi. Kiskotustyö on kova logistinen operaatio. Liitosurakka Keravalla on kellontarkka homma, sillä Helsinki-Tampere -pääradan liikennettä saa häiritä mahdollisimman vähän.

- Viikossa syntyy neljä kilometriä raidetta, Kansonen lupaa. Rata tosiaan imee tavaraa, sillä Parma toimittaa Forssasta 220 000 betonista ratapölkkyä.

   Teräksen hinta on urakan aikana noussut 40 prosenttia, ja kiskohintaa voidaan joutua tarkistamaan. Kansonen ei ota kantaa siihen, tulevatko kiskot sovittua kalliimmaksi, vaan asiasta neuvotellaan erikseen.

- Minusta projektin kertarahoitusmalli toimii hyvin, ja odottamattomiin kustannuksiin on varattu 15 miljoonaa euroa. Niitä on tähän mennessä tullut esimerkiksi hankalista pohjaoloista.

Säät ovat suosineet tekijöitä, joten projekti on saanut vauhtia yläkerrasta. Viime vuonna töitä painettiin täysillä lähes jouluun, ja kevätkin tuli pari viikkoa etuajassa.

Kova kilpailu Oikoradan työt pilkottiin kaikkiaan 22 urakkaan.

Kova Kilpailu. - Oikoradan työt pilkottiin kaikkiaan 22 urakkaan. Viimeinen maarakennusurakka on juuri käynnistynyt, projektipäällikkö Juha Kansonen Ratahallintokeskuksesta kertoo

Kerava-Lahti kustannusten jakautuminen 


 - Isoissa hankkeissa tarvitaan hyvää tuuria, turha sitä on mennä kieltämään. Se synnyttää myönteistä tekemisen meininkiä, sanoo Kansonen.

Ainakin Mäntsälässä ja Lahdessa oikorata herättää hyvinkin positiivista henkeä, sillä radan valmistumisen jälkeen Helsingistä pääsee junalla Lahteen nopeimmillaan 44 minuutissa. Oikorata on yksi niistä hankkeista, joilta Lahden seudulla odotetaan paljon. Lahden kaupunginjohto uskoo vakaasti, että rata tuo lisää asukkaita ja elinkeinoelmää Päijät-Hämeeseen.

Järeät sillat

Oikoradalla on peräti 79 siltaa. Kytömaan (548 metriä), Luhdanmäen (535 metriä), Pukinkallion (375 metriä) ja Lukkokosken (150 metriä) sillat ovat pisimmät. - Rautatiesillat ovat järeitä, sillä raudoitteita käytetään kolmannes enemmän kuin maantiesilloissa, Kansonen kertoo. Mäntsälän Pukinkallion silta valettiin viime viikolla. Kesälahden Maansiirto Oy:n valut olivat melkoisia, sillä kahdessa 50 tunnin jaksossa betonia valettiin molempina noin 2300 kuutiometriä.

- Tällaista tämä on, yli kymmenen tunnin päiviä, Nostokumpu Oy:n ajoneuvonosturinkuljettaja Reino Mustonen kuvasi työviikkoaan.

Sellaista se tosiaan on: Kerava-Lahti-oikorata vaatii 620 kilometriä teräsbetonipaalua ja niiden päälle asennetaan 260 000 neliötä paalulaattaa.

Aikataulun pitämiseen Kansonen luottaa: - Liikenne rataosalla alkaa l. syyskuuta 2006 ja saa nähdä, ajetaanko radalla juhlajuna sitä ennen. Mutta pääseeköhän meikäläinen sen kyytiin?

Voit lähettää sivujen tekijöille Oiko Ry sähköpostina palautetta.


[Etusivu]    [Artikkelit]    [Kuvastot]    [Linkit]
Tämä artikkeli on julkaistu Kauppalehdessä 14.06.2004.