Mäntsälän VIIKKOUUTISET 20.01.2005


[Etusivu]    [Artikkelit]    [Kuvastot]    [Linkit]

Oiko-yhdistys haluaa kaiken hyödyn oikoradasta


  KOSTI AINTILA, Lahti

Aktiivi kaipaa mäntsäläläisiä mukaan vaikuttamaan

  Eräänä syysvihmaisena aamuna lahtelainen Kai Vehmersalo huomasi, että Lahden rautatieaseman katoksettomalla laiturilla oli muitakin nyrpeäilmeisiä ihmisiä odottelemassa junaa.  Tästä syntyi ajatus perustaa työmatkalaisille oma yhdistys ajamaan joukkoliikenteen käyttäjien etuja.

  Työmatkalaisten joukko kasvaa jatkuvasti. Eikä vähiten Lahden suunnasta kulkevien, sillä oikorata valmistuu vuonna 2006. Mutta myös päärataa työmatkoillaan käyttävät ovat tervetulleita Oiko ry:n jäseniksi.

  Päivittäin pääkaupunkiseudulle pendelöivien määrä on tällä hetkellä noin 75 000. Työn perään lähdetään kaukaakin, ja pitkät työmatkat ovat ilmiönä jatkuvasti kasvava.

  Suunnittelija Arja Salmi Pääkaupunki- seudun yhteistyövaltuuskunnasta arvioi, että viiden vuoden kuluttua pendelöijiä on jo kymmenentuhatta enemmän kuin nyt. Vehmersalo on samaa mieltä.

  Monen matkareitti muuttuu. Kai Vehmersalokin huristaa radan valmistuttua Helsinkiin Mäntsälän ohi.

 - Toivomme myös Mäntsälästä yhteydenottoja. Oikorata tulee vaikuttamaan suuresti Mäntsälän kehitykseen. Ei ole hyvä, että yhdistystoimintaa johdettaisiin pelkästään Lahdesta, sanoo Vehmersalo.

 - Yhdistys voi vaikuttaa siihen, millaiset aikataulut otetaan käyttöön ja millaiset palvelut saadaan asemille. Pyrimme vaikuttamaan myös lippujen hinnoitteluun.

  Helsinki työntää yhä kauemmas

 - Oikoradan valmistuminen tietää sitä, että yhä useammat muuttavat pois pääkaupunki- seudulta Lahden suuntaan.  - Pääkaupunkiseudulla asumis- kustannukset ovat jo sietämättömän kalliita, joten moni harkitsee muuttoa niin ikään Hyvinkäälle päin. Toistaiseksi Mäntsälä sekä Lahti ympäristöineen on kuitenkin houkuttelevia.

  Vehmersalon laskelmien mukaan noin 3500 ihmistä kulkee Lahden seudulta joka päivä töissä Helsingissä, Vantaalla tai Espoossa. Näistä viitisensataa kulkee junalla ja yli 300 bussilla. Loput käyttävät työmatkoillaan kimppakyytiä. Moni hyppää junaan tulevaisuudessa myös Mäntsälästä.

 - Kimppakyyti tulee jo kahdella kulkijalla halvemmaksi kuin junalla tai bussilla matkustaminen. Tässä on sekä linja- autoyhtiöille että VR:lle miettimistä.

  Lippuvaihtoehdoissa olisi kehitettävää

  Vehmersalo sanoo ymmärtävänsä niitä, jotka käyttävät henkilöautoa työmatkoillaan. Se on tietenkin vaivattomin tapa päästä työpaikalle, jos se sijaitsee kovin kaukana juna-asemalta tai linja-autoasemalta. Liityntäliikennettä kehittämällä henkilöautolla kulkevien määrää voitaisiin kuitenkin vähentää.

  Vehmersalo ehdottaa myös, että työmatkaliikenteeseen kehitettäisiin yksi yhteinen lippu, jolla voisi vaivattomasti vaihtaa junasta bussiin ja bussista junaan. Tällainen älykortti säästäisi tilaa työmatkalaisen lompakossa.

  Suunnittelun lähtökohtana VR pitää oikoradalla edelleen noin 12 nopeaa taajamajunaa/suunta/vrk, jotka pysähtyvät uusilla asemilla Haarajoella ja Mäntsälässä. 

Taajamajuna-aikataulut suunnitellaan siten, että niistä on hyvät jatkoyhteydet muihin juniin ja siten, että ne palvelevat mahdollisimman hyvin työ- ja asiointimatkustusta. Pikajunat eivät pysähdy oikoradan väliasemilla vaan Lahden jälkeen seuraavaksi Tikkurilassa, Pasilassa ja Helsingissä.


Muidenkin etuja ajetaan

  Vehmersalo korostaa, että Oiko ry todellakin ajaa kaikkien pääkaupunkiseudulla töissä käyvien asiaa, myös mäntsäläläisten. Pelkkä  Lahden ääni ei välttämättä kauas kuulu.

  Oiko ry ei kannata sitä, että Pendolinot pysähtyisivät Tikkurilassa. Tätä on ehdotettu siksi, että siitä olisi hyötyä Helsinki-Vantaan lentokentälle meneville matkustajille. Matkalaisten rymistely matkalaukkujen  kanssa pitkittäisi Vehmersalon  mukaan turhaan Pendolinon matkaa.

 Yhdistys kantaa huolta myös 
siitä, että Hyvinkäällä pitäisi pysähtyä myös pikajunien. Tällä hetkellä noin 46 000 asukkaan kaupungin ohi pikajunat pyyhältävät ohi nostattaen vain asemalla seisoskelijoiden hatut ilmaan.

  Lisätietoja Oiko ry:stä ja jäseneksi liittymiskaavakkeen saa Internetistä osoitteesta:

http://www.oiko.phnet.fi.
Oiko Ry puheenjohtaja Kai Vehmersalo

Oikorata mielessäin. Oiko ry:n hallituksen puheenjohtaja Kai Vehmersalo käy päivittäin töissä Helsingissä junalla. Yhdistys ajaa nimestään huolimatta kaikkien joukkoliikennevälineillä pääkaupunkiseudulla työssäkäyvien asioita. Kuva: Kosti Aintila

Voit lähettää Viikkouutiset toimittajalle Kosti Aintilalle Keski-Uusimaa-konserniin sähköpostina palautetta.
[Etusivu]    [Artikkelit]    [Kuvastot]    [Linkit]

Tämä sivu on julkaistu Mäntsälän Viikkouutiset -lehdessä 20.1.2005. Lehti on osa Keski-Uusimaa-konsernia.